Mutta nyt teen niin, koska ahdistaa taas ihan mukavasti. Muun muassa seuraavat asiat:

- Koulu; en edes jaksa alkaa selittää tähän.

- Motivaatiokato.

- Raha-asiat; Ei ole helppoa olla köyhä opiskelija. Tästäkin saisi romaanin aikaiseksi, mutta ehkä en ala nyt.

- Ihmissuhteet; Kehen voi oikeesti enää luottaa? Mikä on oikeeta tietoa mitä saan joltain jostain toisesta ihmisestä? Ketä on kenenkin puolella? Ketä valehtelee? Ketä puhuu selän takana mun asioita? Ja sitten nää että ihmisellä on paha olla ja se näkyy kilsojen päähän, mutta ei tiedä, miten voisi auttaa yms. yms. Ja ihan kun tässä itselläkin olisi aina helppoa (olisikin). Aina ei kaikki ole sitä miltä päällepäin näyttää - se voisi kiteyttää tän osion aika hyvin kaikin puolin.

- yms. päivittäiset/viikottaiset vastoinkäymiset/huolenaiheet, joita ei oikein voi jaotella minkään alle.

- Kyllä se tulevaisuuskin jollain osin ahdistaa, mutta yritän jaksaa nää muut huolenaiheet yrittämällä olla ajattelematta sitä ^^"

Stressi ja ahdistus eivät ole kivoja unikavereita.

Tosiaan, olen tuhansia kertoja parhaan ystäväni kanssa pohtinut tätä asiaa. Miksei cosplay voi olla enää samaa kuin ennen? 

Otetaan vaikka näin. Ensimmäinen coni, jossa käytiin oli Sakuracon vuonna 2005. Siellä pääosassa oli se conifiilis - iloisuus cossaamisesta. Kaikilla ei puku ollut ehkä se kaiken hienoin ja jollakin oli viimeisen päälle tehty puku, mutta tunnelma oli hyvä ja jotenkin niin aito.

Ja nykyään - viimeisimmissä coneissa muoti-ilmiöksi on tullut pinnallisuus. Sua ei huomioida, jos cossaat hienosti jotain hahmoa, jolla on yksinkertainen asu tai jota on moni muukin cossannut. Sut huomioidaan, jos olet ammatiltasi pukuompelija, oot vuodattanut viimeiset puoli vuotta pukusi eteen, sulla on rahaa ostaa siihen kaikki ja "oikeat" materiaalit yms. Onko se sitä cossaamisfiilistä? Että se et näe eteesi sun asussas, mutta sun on PAKKO voittaa cosplaykilpailu ja saada famea? Ei jos multa kysytään. Ja kukaan ei nykyään enää edes ota kuvia kunnolla, niin kuin ennen.

Henkilökohtaisesti mä itse tykkään cossata mun suosikkihahmoja. Mä en cossaa sen takia että "toi on paska hahmo / mä en edes tiedä tota hahmoa, mutta sil on vaikee ja sellanen puku, jolla voittaa ihan varmasti!" Siis joo, tietty kisahenki on ihan sallittua ja hienoa, mutta mun mielestä se menee nykyään jo vähän yli. Ja sitten kun ihmisillä on oikeasti otsaa haukkua cossaajia! Saara (11  vuotta) on tullut ensimmäiseen coniinsa. Hän on kaksi kuukautta mankunut äidilleen, että pääseekö hän Tiinan kanssa coniin ja vihdoin onnistunut siinä. He haluavat cossata Sakuraa ja Narutoa, koska ovat heidän lempi hahmonsa. Puku tehdään sukulaisten "osaan mä verhoja ommella" -taidoilla ja käytetään hyväkseen H&M:n valikoimia. Viikkorahat kuluu, mutta Saara ja Tiina ovat innoissaan.

Coniin lähtiessä Tiina muistaa unohtaneensa mustan kynän kotiin, jolla tekisi Naruton poskiviirut. "No ei se haittaa," kumpikin ajattelee. Mutta sitten heidän innostuksensa lopahtaa siihen paikkaan kun kuulevat ohi mennen "just, kato noita" "en ite cossais" yms. Kukaan ei tule ottamaan heistä kuvia, kaikki vain ignoraavat heidät. Paitsi saman ikäiset Naruto-cossaajat. Kaiken kruunaa idiootti, joka tulee töinäisemään heitä "NARUTARDISMI ON SAIRAUS"-kyltillä.

Miksei oikeasti voisi vain pitää ilmoja sisällään ja keskittyä siihen omaan cossaamiseen ja omaan conipäivään? Jos haluaa kärsiä niin saa, mutta jos ei niin ei tarvitse. Miksei voi sallia kaikille sitä iloista fiilistä, jonka saa, kun cossaa suosikkihahmoaan?

Toisin sanoen, mua etoo joka kerto kun nää "elitisticossaajat", joille on noussut "hieman" kusi päähän, kertovat saavutuksistaan ja kerskailevat, samalla haukkuen kaikki muut maan rakoon. Siis argh! Voisin repiä hiukset päästäni. "En olis ton laatusessa asussa suostunu ees viemää roskapussia kotona," kun nähdään joku viaton Inuyasha-cossaaja, joka on tehnyt pukunsa lakanakankaasta ja jonka peruukista näkyy verkko takaa. Oikeasti - mitä vitun väliä sillä on? Saatko sä siitä lisää suosiota ja huomiota kun sä haukut jonkun muun cossaajan? Miksi tästä on tullut tällaista kissatappelua ja suosionhavittelua?? 

Ja tääkin, että pitää nykyään ostaa lippu coniin. On se siis joo ymmärrettävää että tarvitaan rahaa conin järjestämiseen ja miljooniin muihin asioihin, ja että saataisiin kävijämääriä pidettyä aisoissa - mutta oikeasti, Traconiin maksoi ennen sisälle 2e - nykään 20e! Ja mun mielestä mitään muuta parannusta coneihin ei ole tullut paitsi hienommat kisapalkinnot - joka nostaa kilpailuviettiä entistä enemmän. Ja että saadaan jotain bändejä ja erikoisvieraita värvättyä - ihan perkeleen hieno homma juu.

Mutta siis. Kyllä mulla on silleen "vau, ihan sikahieno puku!" kun näkee jonkun elitisticossaajaan, mutta mun rispekti sitä kohtaan laskee heti jos kuulen, että se on pukuompelija tai että puku on tilattu tai että äiti teki. Samalla kun näen jonkun "ei-niin-hienon" puvun, niin ei mulla käy ekana mielessä haukkua sitä kavereilleni saati mennä ilmoittamaan mielipiteestäni kyseiselle henkilölle. Mä haluan, että sen henkilön conifiilis säilyis, eikä että se päivä "jota on jo kauan odotettu" menis piloille jonkun ahdasmielisen paskan takia. Ja muutenkin! KAIKKI EIVÄT OLET PUKUOMPELIJOITA, KAIKILLA EI OLE VARAA OSTAA NIIN SANOTTUJA "OIKEITA"  KANGASMATERIAALEJA, KAIKILLA EI OLE YKSINKERTAISESTI RAHAA! Miksei se ole kertaakaan käynyt kenenkään mielessä?? Vittu että sain itteni taas niin vihaiseksi. Joku elitisticossaaja saattaa olla tuhat kertaa kusipäisempi kuin joku "huono" cossaaja - mutta se ei näköjään haittaa.

Mitä on oikeesti tapahtunut? Kyl mä tiedän että havitellaan samanlaisia cosseja kuin "isossa maailmassa" mutta FOR REAL! Miksi pitää se hauskanpito ja kaikki muu unohtaa siinä samalla? Miksi pitää arvostella muita? En ymmärrä. Itse olen sellainen "keskivertocossaaja" - mun puvut ei riitä elitistijoukkoon, mutta ei ne "pohjasakkaakaan" ole. Tosin, joku näistä ylijumaloista Elitisticossaajista on tästäkin eri mieltä. Jos joku sellainen tätä lukee niin varmaan nauraa makeasti tai kieltää kaiken tällä hetkellä. Ihan sama mulle, mä olen tätä mieltä. Ja enkä mä sitäkään tarkota, etteikö hyvän puvun omaavilla olisi hauskaa conissa - ihan varmasti on suurimalla osalla, en väitä vastaan, mutta sitä mä tässä yritän hokea että miksi haukkua muita kun ei siitä itse kostu millään tavalla. Paitsi korkeintaan saa jotain sairasta henkistä tyydytystä, paha sanoa.

Itse asiassa juolahti mieleen. Tää on jotenkin suoraan verrannollinen tähä yläastejuttuun, että viimisen päälle muodikkaat pimut on suosittuja, mutta ne collegepaidassa ja farkuissa kulkevat meikkaamattomat on ihan vitun rumia ja paskoja ihmisiä. Mua on ainakin kiusattu yläasteella ja se ei ole mikään hienoin tunne. Onko tää siis "conikiusaamista" vai täh? Ja että jotkut oikeasti laittavat fail-cossaajista kuvia nettiin. Ihan kamalaa, oikeesti! Mitä jos just SÄ löytäisit itsesi sellaiselta sivustolta? Miltä se tuntuis? Ei varmaan hyvältä joo.

Tosiaan siis, mun mielestä on pääasia että on conissa hyvä fiilis ja rento meininki. Se että jos sun puku ei ole ihan paras mahdollinen ei ole este millekään, oikeasti. Naruto-cossaajasta saattaa oikeasti enemmän tulla Naruto, jos fiilis ja luonne on kohdallaan, kuin että puku on kohdallaan.

 Tästä riittäis keskusteltavaa ihan maailmantappiin asti, mutta tässä tiivistettyä versiota.

PS. asiaan millään tavalla liittymättä - inhottaa kun käytän tällaista "oletuspohjaa" kun en jaksa tehdä omaa ulkoasua tälle blogille. Ehkä jonain päivänä, ehkä jonain päivänä :'D

Se ei kyl oikeesti ole mikään maailman ihanin tunne. Se tunne, kun sä tiedät että sun pitää hoitaa joku juttu ja se et vain yksinkertaisesti pysty siihen. Se ei johdu siitä etteikö olisi intoa tai halua, se on kykenevyydestä. Ja kun ei pysty, niin alkaa enemmän ahdistaa.

Satu tuli maanantaiaamuna kouluun, hän oli jo aamusta ollut tosi hukassa. Itse asiassa jo lauantaiaamusta asti, mutta oli viikonlopun ajan saanut kavereidensa seurassa muuta mietittävää. Hän tiesi olevansa myöhässä, mutta ei voinut asialle mitään koska joutui hoitamaan asioita aamulla ja ihmiset hänen ympärillään vaan tuntuivat jarruttavan hänen pääsyään kouluun. Hän käveli portaita ylös, kun yksi hänen luokkalaisensa tuli omaan tuttuun tapaansa ilmaisemaan asioitaan omalla "mukavalla" tavallaan. Kyllä Satukin yritti sanoa hänelle takaisin, mutta paine hänen sisimmässään söi häntä elävältä ja sekoitti hänen päänsä. Yläkertaan päästyään tyttö lohkaisi taas, ja siitä se lähti. Satun sisäänsä patoama pato ei tarvinnut enää kuin höyhenen päälleen ja se murtui. Opettaja tuli paikalle ja Satu näki hänen katseensa, hän tulisi sanomaan "Olet myöhässä". Satu ei pystynyt enää pidättämään itkua vaan porhalsi nopeasti vessaan opettajan ohi. Hänen tiiminsä yhtä koulutehtävää varten jäi kuin knalli kalliolle, joka sattui Satuun entistä enemmän. Hän tiesi, että hänellä olisi vain ruokailuun asti aikaa suorittaa kyseinen tehtävä, mutta itsensä kerääminen tällaisella hetkellä ei ole se helpoin 20-osainen palapeli. Se tuntuu sellaiselta 8000-osaiselta palapelilta, josta puuttuu vieläpä kulmapalat.

Kun Satu vihdoin saa itsensä sen verran kasaan ettei "enää itketä" hän menee takaisin vetäen syvään henkeä. Hän menee tsekkaamaan tilanteen ja yrittää kovasti miettiä koulutehtävää. Vähitellen kuitenkin ahdistuksen peitto verhoaa hänet ja hänen keräämänsä pienet tukipilarit romahtavat. Satu ei pystynyt hoitamaan tehtävää, hän ei pystynyt enää edes puhumaan kenenkään kanssa ilman, että olisi alkanaut itkemään. Opettaja antoi hänelle päivän vapaaksi, joka ahdisti Satua vielä enemmän. Satu olisi halunnut pystyä hoitamaan koulutehtävän pois alta, sillä se olisi harjoittanut hänen vaikeinta osa-alaansa hänen koulutuksessaan. Oli Satun syytä että muut hänen ryhmäläisensä olivat joutuneet tekemään turhaa työtä sen tunnin - parin verran. Eikä sekään ehkä se suurin, mutta kun seuraavaksi näkisi heidät. Se tuplasi hänen ahdistuksensa. 

Satu lähti kotiin. Hän ei ole pitkään aikaan elämässään omannut niin tyhjää katsetta. Kuin hän olisi nähnyt aaveen. Satu oli taas padonnut tosi pitkältä ajalta kaikkea paskaa, jota hänen elämässään oli ollut. Yksi kaveri ja hänen ei-niin-ihanat jutut, yksi hänen sukulaisensa, hänen omat tekemisensä, liikaa ihmisiä tietää hänen aroista asioistaan, pelko tulevaisuudesta, koulukaverit, tunne, ettei kehenkään voi enää luottaa, stressi koulusta... ja niin edelleen. Satu ei vain voi patoamiselleen mitään, se on osa häntä.

"Mikä sun ny on?" "Haluutko puhua?" on ne pahimmat kysymykset, jos yrittää pidättää itkuaan. Sadun tapauksessa niin juuri kävi, hänen luonaan kävi opettaja ja pari hänen luokkalaistaan. Kysymysten tarkoitus kyllä aina lämmittää sydäntä, mutta tunne, että et voi itkeä siinä tilanteessa - se on mahdoton yhtälö, josta ei seuraa muuta kuin kaksi kertaa enemmän itkua ja ahdistuksen (jos sitä nyt oikeastaan enää ahdistukseksi voi kutsua) eksponentaalinen nousu.

Ja lisää pelkoa tuottaa ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä sitä. "Lopeta toi vitun itkeminen" "Ei sust oo mihinkää" ja niin edelleen.

Aina ei elämä hymyile, mutta kyllä se silloin tällöin pilkahtaa risukasaankin - sitä ei vaan pitäisi unohtaa, vaikka miltä tuntuisi. Ja kyllä, sekin on aika ajoin tosi vaikeaa.

Mut ei luoja oikeesti! Mulla oli ruotsi 10 peruskoulun päättötodistuksessa mutta olin ihan kusessa tänään :D (onneksi en ollut ainut tosin). Muistin että "jag heter Marjet" mutta siinä se sitte olikin. Mutta onneksi tää kurssi on ainoo, mitä meillä tulee olemaan. Onneksi. Se on vaan se karu tosiseikka että jos ei kieltä käytä aktiivisesti sen unohtaa. Ainoa, mitä käytän aktiivisesti on suomi (eipä!) ja englanti; molempia joka päivä.

Ja joo, eipä mennyt matikan laskutkaan sen paremmin. Osasin siitä monisteesta ehkä 10% kun en muistanut miten niitä lasketaan. Naurakaa vaan, lukiolaiset, mutta ei voi mitään :') Enkä kyllä usko että tuun koskaan elämässäni tarvitsemaan mitään yhtälölaskuja tai noita tangentti-paskoja. Et joo, taitaa nää kaks kurssia mennä vähän vituralleen (kuten fysiikkakin syksyllä - huvittaa se koe, kellään ei ollut mitään hajua mistään).

Mut se koulusta joo. Tänään tuli opintotuet ja kävin sen kunniaksi parin meidän luokkalaisen kanssa kebabilla ruokatunnilla, nomnom. Sitte takaisin Poriin päästyäni kävin ostamassa pari uutta mangaa, t-paidan, tollaset siistit harmaat lasit (joita varmaan on kohta joka toisella vastaantulijalla mut en jaksa välittää siitä) ja semmosta. Varasin myös maanantaille kampaajalta ajan kun sain Villeltä synttärilahjaksi syksyllä 50€ lahjakortin Fanlettiin. Oon viimeksi käynyt kampaajalla seiskaluokalla, muuten oon ite nipsiny. Ihan sata tulee taas kommenttia ku meen maanantaina, mut en jaksa siitäkään välittää. Onneksi siellä ei ollu töissä sellasii just valmistuneita tyylilyylejä/pissaliisoja kattomassa päästä varpaisiin että mitä tollanen möykky tulee tänne kauneushoitolaan/parturikampaamoon - siel oli just sellasii vähän vanhempia jotka tekee työnsä eikä arvostele.

Ja lahjakorteista tulikin mieleen, saatiin vihdoin aikaiseksi varata toi kylpyläreissu joka saatiin kihlalahjaksi koulukavereilta - talvilomalla sinne oisi tarkoitus mennä. Ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Helsinkiin Cosplay Gaalaan :D sekin tuli tosi nurkan takaa, just tuntu että sataan vuoteen ei oo tulossa yhtäkään conia mutta tästä se taas lähtee. Can't wait! n__n

Mut jeh, kyl se tästä lähtee näköjään taas rullaamaan. Tossa viimeset pari päivää ollu ihan maassa, tosin tällä kertaa tiedän siihen syyn. Mutta pakko vaan yrittää olla ajattelematta niitä asioita, ei tästä muuten mitään tule. Kyllä kaikki järjestyy, luotan siihen. Tai se on luotettava eikä aina vaan kyseenalaistettava. Mut jeh, see ya!

Nimi: Marjet Nyman

Syntymäaika: 20.8.1991

Horoskooppi: Leijona (ei sillä ettäkö ihan kauheesti näihin uskoisin - vaikkakin joskus osuu aika hyvin nappiin.)

Asuinpaikka: Porissa asustelen avokkini ja kissojen (Fauna ja Viola <3) kanssa ydinkeskustassa :)

Koulutus: Opiskelen tällä hetkellä SKTO:ssa Nakkilassa, meneillään on audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, elokuva-assistentti. Vuoden kävin samaisessa oppilaitokisessa myös tietokoneanimaatiota mutta vaihdoin alaa.

Harrastukset/kiinnostuksen kohteet: Piirtäminen (pienestä asti ollut se juttu ja intohimo<3), kirjoittaminen, lukeminen (en ole silleen mikään kirjallisuuden suurkuluttuja, enimmäkseen luen netistä fanficcejä yms. ja yleensä englanniksi. Ah, fandom is always fandom and me likeh it :D), tatuoinnit, lävistykset, hiusten leikkaaminen ja värjääminen (oon "itseoppinut" noihin hommiin), musiikin kuuntelu, eläimet, anime, manga, cosplay yms.

Löydyn myös mm.:

deviantART: Kaaritus

IRC-Galleria: Purachina

Facebook

YouTube: vallukani

Fanfiction.net: puripurina

Short but damn informative. At least I hope so.